maanantai 9. marraskuuta 2015

Lahjaksi rahaa?

Nykyisin on hyvin yleistä, että juhlissa toivotaan lahjaksi rahaa. Mielestäni tämä on ihan ok ja meilläkin oli häissämme ensisijaisena toiveena lahjoitukset häämatkakassaamme. Olemme edelleen hyvin kiitollisia jokaisesta saamastamme eurosta, sillä niiden avulla pääsimme unelmien lomalle Balille! Reissusta voit lukea lisää TÄÄLTÄ, TÄÄLTÄ ja TÄÄLTÄ :)

Taulu

Muutama viikko sitten pääsimme mukaan ystävämme syntymäpäiväjuhliin, jossa oli toiveena rahalahja. Pelkän tilisiirron sijaan halusin tällä kertaa viedä lahjan saajalle jotain konkreettista ja muutamien google-hakujen jälkeen sain idean seteliorigameista. Taittelin siis seteleistä mekon, paidat ja housut ja asettelin nämä kehyksiin. Kolikoista hahmot saivat vielä päätkin. Lisäsin vielä ONNEA-teksti mukaan, minkä jälkeen asetelma näytti omaan silmään aika hauskalta ja lahja oli valmis.

Nämä on suhteellisen helpot origamit, mutta kannattaa taitella pari koevedosta ihan paperista, ennenkuin ottaa setelin taiteltavaksi ;) Seteli ei sitten taitu ihan yhtä helposti ja näppärästi kuin tavallinen paperi, vaan taitoksissa saa käyttää ihan enemmänkin sormivoimaa :)
Housut saat helposti, kun taittelet setelin seuraavasti:
  1. Taita seteli pituussunnassa puoliksi niin, että saat merkittyä keskikohdan
  2. Avaa taitos
  3. Taita setelin reunat pituussuunnassa keskikohtaan
  4. Taita seteli pituussunnassa puoliksi
  5. Taita seteli nyt toisinpäin puoliksi niin, että siitä muodostuu housut
Housujen taittelu

Rahalahjan määrään ei mielestäni ole mitään sääntöä. Usein sitä miettii, kuinka paljon pitää antaa. Jokainen voi laittaa juuri sen verran kuin itsestä tuntuu hyvältä ja mikä tärkeintä - sen verran kun on varaa! Seteliorigamimekon saa toteutettua viidellä eurolla (ja halutessaan pääksi vielä joku kolikko), jotkut kehykset saattaa löytyä omasta varastosta tai kirppikseltä ja koristeluun saa värikästä paperia vaikka mainoksista tai ilmaisjakelulehdistä. Eli hyvin pienelläkin budjetilla pystyy toteuttamaan tällaisen taulu-idean. Ja jos taas haluaa antaa lahjaksi vähän enemmän rahaa, niin sitten voi käyttää origameihin arvokkaampia seteleitä - it's up to you! :)

Laitetaan nyt vielä loppuklausuuliksi, että ymmärrän kyllä myös heitä, jotka haluavat antaa rahan sijasta lahjaksi jotain tavaraa. Ja sekin on musta ok! Näissä tapauksissa arvostan itse jotain käytännöllistä - on se sitten kakkulapio, lautanen tai vaikka harava. Meiltäkin löytyy tuparilahjaksi saatu harava, joka on kivasti tuunattu juuri tilaisuuteen sopivasti! (pahoittelut huonoa kuvaa, mutta tuola pimeässä ei oikein taho onnistua)

Home is where our story begins...

4 kommenttia:

  1. Mahtava idea! Onhan tuo nyt paljon hauskempi kuin seteli kirjekuoressa.

    Minustakin on huvittavaa, kuinka moni miettii paljonko pitää/kuuluu antaa. Ja vielä useampi miettii, mitä muut antaa... Niinkun sanoit, sen minkä itse koet hyväksi ja mihin rahkeet riittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Täytyy kyllä myöntää, että on sitä itsekin joskus tullut pähkäiltyä tuon summan kanssa. Mikä on sopiva? Paljonkohan muut laittaa? Näytänkö ihan tyhmältä, jos laitan näin vähän? jne jne Nyt osaa jotenkin ottaa jo rennommin sen kanssa :)

      Poista
  2. Tämä on minulla kirjahyllyssä paraatipaikalla.. Enkä aio tuota purkaa - on se persoonallisuudessaan niin hieno :) Kiitos Arja teille vielä tästä lahjasta. Lapsetkin ovat taulua ihastelleet ja kummastelleet että miten se on tehty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se oli tarkotettu purettavaksi :) Voin tehdä paperista samanlaiset asut, jos haluut rahat sieltä napata käyttöön! Mutta toki saat säilyttää sen tommosenakin <3

      Poista